Hyvät JNV-läiset,
Jyväskylän Naisvoimistelijoiden kaikki ohjattu urheilutoiminta pysyy edelleen keskeytettynä maanantaihin 13.4.2020 saakka. Tämä koskee kaikkea lasten, nuorten ja aikuisten harrastustoimintaa. Valmennuspuolella jatketaan etäohjeiden ja videoiden välityksellä, joukkueille jaetaan oman valmentajan toimesta kotitreeniohjelmia sekä haastetaan toinen toisiamme tekemään erilaisia harjoitteita.
Toiminnan jatkamisesta tämän jälkeen tullaan päättämään ja viestimään seuraavan kerran viikolla 15.Koronapandemia vaikuttaa meidän jokaisen elämään merkittävästi. Tämä kevät ei mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti. Olemme joutuneet perumaan sekä kaikki kilpailut ja tapahtumat että viikottaisen toiminnan ainakin pääsiäiseen asti.Toivon, että Jyväskylän Naisvoimistelijat koetaan JNV-perheenä, yhteisönä, jonka jäsenet – olit sitten lapsi tai aikuinen, vanhempi tai jumppari, valmentaja tai ohjaaja, joukkueenjohtaja tai hallituksen jäsen, kuka vaan – yhdessä tuetaan ja omalla toiminnallamme autetaan tässä vaikeassa tilanteessa, jotta toimintamme voi jatkua myös tulevaisuudessakin. Tilanne on seuran talouden ja toiminnan jatkuvuuden kannalta erittäin haastava. Yleishyödyllisenä yhdistyksenä Jyväskylän Naisvoimistelijat ei ole voittoa tavoitteleva taho, vaan harrastusmaksuilla katetaan toiminnasta syntyviä kuluja. Vaikka emme voi tässä poikkeustilanteessa tarjota normaalia, ohjattua voimistelutoimintaa, on meillä yhä juoksevia kuluja mm. tilavuokrien, palkkojen ja muiden kulujen osalta. Lisäksi kilpailujen ja tapahtumien peruuntuminen tekee ison loven seuran talouteen. Toivon, että vahva seurahenki auttaa kannattelemaan meidät tämän poikkeuksellisen tilanteen ylitse.
Uskon, että olemme JNV-perhe isolla J-kirjaimella!Seuraamme koronavirusepidemiatilanteen kehittymistä sekä viranomaisten ja Voimisteluliiton ohjeistusten ja linjausten mukaisesti ja teemme uusia päätöksiä jatkosta tarvittaessa.Iso kiitos jo nyt valmentajille ja ohjaajille isosta seurasydämestä, jotka olette uurastaneet kotitreeniohjeiden ja videoiden tekemisestä jäsenillemme viimeisten kahden viikon aikana – elämäniloa, energiaa ja elämyksiä jatkossakin!
Sanna Nuija
toiminnanjohtaja
Jyväskylän Naisvoimistelijat ry