Pikkumuistelmat

Pirjo Liisa Vilenius

Jyväskylän Naisvoimistelijat!

Onnea juhlavuodellenne! Koska olen päässyt pariin kuvaan juhlavuotenne muisteloissa, haluan liittää sinne myös oman kuvani yhteiseltä matkaltamme Kanadaan v. 1989 siirtolaisuuden vuosijuhlaan. Muistorikkaalta matkalta muistuu mieleen käynti Niagaran putouksilla ja Kanadan suomalaisten riemu kohdatessaan meidät., Siirtolaiset olivat ylpeitä entisen kotimaansa lähettilästä, Jyväskylän Naisvoimistelijoista. Tarja Rasimus-Järvisen laatima esitys Ravellin Boleroon sai kaikki polvet notkumaan.
Seuraan tämän sivuston välityksellä juhlavuottanne, nyt siis päivittäin.

Terveisin Pirjo Liisa Vilenius, Hämeenlinna

Elina Torkko-Hieto

Aloitin opiskelut Jyväskylässä Liikunnalla vuonna 1980, samanaikaisesti Tarja Rasimus-Järvisen kanssa. Tarjan innostamana aloitin JNV:n ohjaajana sekä valiovoimistelijana v. 1981. Jatkoin JNV:ssä Hämeenlinnan Tarmon Naisvoimistelijoissa (nykyinen 100-vuotias Hämeenlinnan Voimisteluseura) vuonna 1978 aloittamaani ohjaajapolkua. Tämä polku on kuljettanut minua keskeytymättä nyt jo pian 37-vuotta voimistelun energiaa ja elämyksiä tuottavassa maailmassa palattuani opiskeluiden jälkeen takaisin Hämeenlinnaan töihin sekä HämVS:n seuratoimintaan.

JNV:ssä toimi kanssani vuosina 1981–1986 ohjaajina sekä voimistelijoina useita opiskelijoita, jotka valmistuttuaan jatkoivat voimistelun parissa uusilla kotipaikkakunnillaan. Voimisteluperhe laajeni siis eri puolille Suomea, JNV:n toimiessa ikään kuin kasvattajaseurana. JNV:n saleilla alkanut ystävyys näkyy ja kuuluu edelleen näiden liikunnallisten naisten tavatessa toisiaan erilaisissa valtakunnallisissa voimistelutapahtumissa.

Aloitin JNV:ssä aikuinen-lapsi-ryhmän ohjaajana Kortepohjan koululla. Kämppikseni Tarja Rasimus-Järvinen muistelee minun tuolloin harjoitelleen tuntisuunnitelmat ison pehmo-Snoopin kanssa! Tarjan aktiivinen ohjaustyö Valioissa sai myös minut palaamaan kilpa- ja näytöslavoille.  Jalkoihin ja kehoon on tarttunut esityskoreografioista niin Bachin, Boleron kuin Charlestonin rytmit. Kisaohjelmista mieleeni on erityisesti jäänyt Kuopion mestaruuskisojen B-sarjan Pirkko Paaran tanssillinen, paljon keskustelua herättänyt ohjelma (kaikki joukkueet kilpailivat tuolloin samalla ohjelmalla). Tapahtumista ikimuistoisia olivat yleisurheilun MM-kisojen avajaiset ja päättäjäiset, Lahden Suurkisojen kisamarssissa Lasse Virenin kantaman Suomen lipun airueena toimiminen sekä mm. Harry “Hjallis” Harkimon maailman ympäri -purjehduksen promotilaisuudessa esiintyminen Kalastajatorpalla.

Sain olla JNV:n matkassa myös Herningin Gymnaestradassa Tanskassa, Kiel-viikolla Saksassa sekä monissa liikunnallisissa tempauksissa ja muotinäytöksissä, joilla seuran toimintaan kerättiin rahaa. JNV:ssa osattiin jo tuolloin olla ajan hengessä mukana, kuten nytkin, kun seuralle on saatu mahtavat uudet omat tilat! ONNEA JNV!

Reetta Rautio

Aloitin liikunnanopettajan opintoni Jyväkylän yliopiston ”Liikunnalla” syksyllä 1982. Rasimuksen Tarjan kutsumana menin mukaan JNV:n Tarjan ryhmään. Tarja oli minulle kasvo-tuttu SNLL:n Uudenmaan piirikisoista ja mestaruuskisoista, sillä olin voimistellut pikkutytöstä asti Hyvinkään Naisvoimistelijoissa (HyNv), joka on nykyisin Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta Hyvoli ry.

Jyväskylän Naisvoimistelijoiden toimintaan mukaan lähteminen oli minulle tärkeä jatkumo voimisteluseuratoiminnassa, sillä olin toiminut paitsi voimistelijana, myös tyttöohjaajana Hyvinkäällä vuodesta 1976 asti. Pääsy JNV-seuraan auttoi minua kotoutumaan opiskelukaupunkiini ja löytämään uusi ystäviä, joita yhdisti naisvoimistelu.

JNV:ssä ohjasin satu- ja tyttöryhmiä Lohikosken koululla vuosina 1984-86. Osallistuin tyttöjen kanssa seuran näytöksiin, aluekisoihin ja Lahden Suurkisoihin 1986.

JNV:n aikana olin aktiivisesti iloisen ja kannustavan valmentajani Tarjan innoittamana mukana kaikessa mahdollisessa seuratoiminnassa, niin rahankeruu-muotinäytöksissä Jyväshovissa, esiintymiskeikoilla seuran yhteistyökumppaneiden juhlissa Laajavuoressa, kuin myös SNLL:n organisoimissa kisoissa ja tapahtumissa Lahden ja Tampereen Suurkisoissa, yleisurheilun MM-kisojen kenttänäytöksessä Helsingin stadionilla, Gymnaestradassa Hernigissä, Harkimon sponsoritilaisuudessa Kalastajatorpalla sekä pohjoismaisilla kadettipäivillä Santahaminassa.

Lämpiminä muistoina JNV:n ajoilta on, kun silloinen seuran puheenjohtaja Tuula Eloranta järjesti kotonaan ohjaajille lämminhenkisen kauden päätöstilaisuuden. Olen pyrkinyt ottamaan häneltä mallia positiivisen palauteen ja palkitsemien kulttuurin luomiseen seuratyössä.

Vieläkin sydäntäni lämmittää seuralta saamani vuoden 1986 tyttöohjaajan tunnustusmitali. KIITOS JNV, JA ONNEA JA MENESTYSTÄ!

Annukka Viitanen

Kun saapuu maalaistyttönä pieneltä paikkakunnalta Jyväskylään opiskelemaan, kaikki on niin suurta ja hienoa. Vaikka Teuvan Rivakattaret olivat kouluttaneet/työllistäneet tätä innokasta jumppaajaa 14-vuotiaasta lähtien tyttöohjaajaksi monilla kursseilla Kuortaneella ja Tanhuvaarassakin, niin en uskaltanut heti ’79 ryhtyä jatkamaan ohjauspuuhia Jyväskylässä. Taisi opiskeluissa olla tarpeeksi jännittämistä.

Mutta turhia olivat pelot! Kun Tarja ryhtyi meitä valiotyttöjä valmentamaan ja seura tuli tutuksi, niin huomasin melko pian, että ohjaaminen houkutteli edelleen ja Keljonkankaan tytöt 7–12v vuodelta ’82 taisivat olla ensimmäisiä ryhmiäni. Satujumppa ja äiti-lapsi -ryhmät sekä Keljossa että Lohikoskella ja kuntojumppa sekä aerobic hiukan myöhemmin kuuluivatkin sitten jokaviikkoisiin rutiineihin

Ja mikä hauskinta, huomasin pian, että JNV:ssä oli niin aktiivista ja iloisen puuhakasta porukkaa, että jos johonkin tarvittiin varoja tai järjestäjiä, innokkaita talkoolaisia löytyi aina ja saimmekin vaikka mitä aikaiseksi: muotinäytöksiä, Aleksandran Askelta, näytöksiä ja esiintymisiä erilaisissa tilaisuuksissa.

Osallistuimme ahkerasti kisoihin ja kenttäohjelmiin niin piirin tasolla kuin valtakunnallisestikin. Minun kilpaurani huippuhetki oli SNLL:n mestaruuskisat Raumalla ’88, jossa A-sarjassa saimme kultaa kahdella ohjelmalla.

Näistä ajoista on kilpaileminen muuttunutkin paljon. Valmennus on terästäytynyt lajissa kuin lajissa järjestelmällisemmäksi ja treenimäärät kasvaneet huikeasti. Mutta naisvoimistelun siemen on syvällä sisimmässäni ja vaikka jalkani eivät enää kanna juoksuun tai hyppyihin, tunnen suurta iloa ja nautintoa aina, kun seuraan esityksiä tai kilpailuja, joissa sama liikkeen virtaus, esteettiset linjat ja kehon hallinta luovat lumoavan tunnelman niin esiintyjälle kuin katsojallekin.

Jyväskylän Naisvoimistelijoiden ansioksi lasken myös sen, että sain olla mukana suurkisojen kenttäohjelmia laatimassa. Ilman Tarjaa ja oppivuosiani Jyväskylän Naisvoimistelijoissa olisin varmasti jäänyt paitsi sitä sykähdyttävää kokemusta, kun 2000 lasta kirmasi ”kouluun” reput keikkuen aamun äänien kaikuessa Stadionilla. Tätä ohjelmaa jouduin kyllä sitten treenaamaan Vaasa-tyttöjen kanssa, kun siirryin Pohjanmaalle töihin.

Iloisena olen seurannut JNV:n huikeaa yhteishenkeä ja aikaansaamisen iloa, joka tuntuu vieläkin olevan yhtälailla voimissaan. Jos te jotain haluatte toteuttaa, sen te teette! Toivotan 100-vuotiaalle seuralle edelleen onnea, iloa ja menestystä! Keep up the good spirit!

Kiitollisin mielin,

Annukka Viitanen,

nykyään terveystiedon opettaja Vaasan Variskan yläkoulussa

Marju Paju

Yhteisöllisyyttä, menestystä, mahdollisuuksia, vastuuta ja oppia; nämä asiat ja sanat tulevat minulle ensimmäisenä mieleen Jyväskylän Naisvoimistelijoista ja omasta ajastani seurassa vuosina 1991–1998.

Yhteisöllisyyttä

Saavuin opiskelemaan Jyväskylään syksyllä 1991 Liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Luonnollista oli samalla hakeutua mukaan voimisteluseuran toimintaan uudella kotipaikkakunnallani. Ennen Jyväskylään saapumista olin voimistellut Vantaan Voimisteluseurassa, Vaasan Vasamattarissa ja Tikkurilan Naisvoimistelijoissa. Jyväskylässä ensi kertaa saliin astuessani oli vastaanotto erinomainen ja tunnelma ystävällinen. Seurasta muodostuikin minulle erittäin tärkeä osa elämääni seuraavina vuosina useassa eri roolissa.

Menestystä 

Joukkuevoimistelun toiset SM-kilpailut järjestettiin Jyväskylässä vuonna 1992. Meillä oli koossa uusi joukkue nuoria naisia ja katse suunnattiin kotikilpailuihin. Kilpailuissa saavutimme Tarja Rasimus-Järvisen valmennuksessa viidennen sijan. Mitali-nälkä jäi elämään ja seuraava vuotta kohden teimme hurjasti töitä. Kova työ palkittiin ja vuonna 1993 voitimme SNLL:n mestaruuden ja SM-hopeaa. Olimme koko joukkue jo tuolloin yli 20-vuotiaita ja päätimmekin kilpailu-uramme tuon menestyksekkään kevään jälkeen. Seuran toiminnassa avautui seuraavaksi uusia ovia.

Mahdollisuuksia

Kilpailuvuosinani toimin seurassa jo myös ryhmäliikunnan ohjaajana. Tunnit täyttyivät lukuisista liikkujista niin Monitoimitalolla, Keskikadun koululla kuin Kuokkalassakin. Nautin ohjaamisesta suunnattomasti. Varsinaisen oman kilpavoimistelu-uran päätyttyä tarjottiin seurassa mahdollisuutta kouluttautua lajitutkinnolla valmentajan rooliin ja tuomarikoulutuksissa tuomariksi. Myöhemmin opiskellessani taloustieteitä avautui mahdollisuus myös päästä mukaan seuran johtokuntaan vastuualueena seuran markkinointi. Vasta näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, kuinka hienosti seurassa ohjattiin aina uuteen rooliin uudessa vaiheessa. Tie vei myös seuran kautta liiton eri luottamusryhmiin. Kiitos kaikista näistä mahdollisuuksista!

Vastuuta

Syksyllä ’93 lähdin luotsaamaan 12–14-vuotiaiden joukkuetta. Joukkueen kanssa kuljimme yhteistä matkaa aina kevääseen ’98 asti. Parhaaksi saavutukseksi SM-tasolla joukkueella oli 16–18-vuotiaiden SM-kilpailuiden kuudes sija. Lisäksi saavutimme useampia aluemestaruuksia. Iloitsen siitä, että suurin osa joukkueen tytöistä on edelleen itse lajin parissa eri tavoin. Samoina vuosina toimin myös tuomarina. Välillä tytöt olivatkin hivenen ”heitteillä” kisoissa, kun joukkueen ainoana valmentajana istuin tuomaripöydän takana samalla jännittäen, kuinka joukkue valmistautuu suoritukseen ja osaavatko neidit saapua estradille oikeaan aikaan harjoitusalueelta. Ja kyllähän he osasivat. Nuorena valmentaja ei ehkä edes aina ymmärtänyt, kuinka merkittävässä roolissa oli näiden nuorten naisten elämässä. Näin jälkikäteen ja nykyisellä elämänkokemuksella ajatellen, olisi ehkä voinut valmentajan suhtautua joihinkin asioihin vähän lempeämmin. Uskon kuitenkin, että kannoin vastuuni kokonaisuudessaan joukkueesta hyvin.

Harrastepuolen toiminnassa seura tarjosi hienoja vastuunpaikkoja muun muassa Naisten Askel -tapahtuman organisoinnissa ja muutamana vuonna ohjasin myös koko valtavan osallistujajoukon yhteisen alkujumpan.

Oppia

Seurassa oli hienoja henkilöitä toiminnassa mukana vuosina, jotka vietin Jyväskylässä. Nostan tässä esiin nyt kaksi minulle tärkeintä. Lempeän rautaisella otteella seuraa johti Kirsti Partanen. Tuohon aikaan seura oli myös jo vahva tapahtumajärjestäjä ja Kirstin johdolla tapahtumat sujuivat aina erinomaisesti. Tämä oli hieno mahdollisuus myös itselle oppia niin seuran johtamista kuin tapahtumien organisointia. Valmentajaltani Tarja Rasimus-Järviseltä parasta mahdollista oppia sain niin valmentamiseen kuin koreografioiden suunnitteluun.

Matka voimistelun parissa on jatkunut osaltani tiiviinä Jyväskylän vuosien jälkeen. Ensin liiton luottamushenkilönä ja pitkään liiton markkinointipäällikkönä ja yhteysjohtajana. Tällä hetkellä olen voimisteluliiton hallituksen jäsen, voimistelun harrastaja ja voimistelijan äiti. Kannan edelleen repussani sitä pääomaa, jonka Jyväskylän Naisvoimistelijat ovat minulle antaneet. Onnittelut 100-vuotiaalle seuralle ja menestyksekkäitä tulevia vuosikymmeniä!