Harrastusmaksut
Harrastuksen kulut koostuvat pääosin valmennusmaksusta ja toimintamaksusta.
Valmennusmaksu
Valmennusmaksun suuruus määräytyy viikoittaisten harjoitustuntien määrän perusteella. Valmennusmaksu kattaa:
- valmennuksen ajalta 1.7.-31.12. (syyskausi) tai 1.1.-30.6. (kevätkausi)
- olosuhdelisän (osuus JNV-hallin kustannuksista ja ylläpidosta sekä jatkuvasti kehitettävistä olosuhteista)
- seuran hallinnolliset kulut (mm. toimiston palvelut, valmentajien koulutustuet ja lisenssit)
- JNV:n viikonloppuleirit (kotisalileirit) kaksi kertaa (ringit) tai neljä kertaa (tiimit) vuodessa
- mahdollisuuden esiintyä seuran näytöksissä.
Valmennusmaksun lisäksi tulee maksettavaksi jäsenmaksu 20 €. Jäsenmaksukausi on 1.8.-31.7.
Valmennusmaksusta on mahdollista saada sisaralennus. Sisaralennus 15 % myönnetään ensimmäiselle pienempää valmennusmaksua maksavalle sisarukselle, kolmannelle ja siitä eteenpäin alennus on 30%. Suurin alennus myönnetään siis edullisimmasta valmennusmaksusta. Mikäli sisar harrastaa harrasteryhmässä, on sisaralennus harrasteryhmän osalta kiinteä (20 €). Muistathan mainita oikeudesta alennukseen ilmoittautuessa tai ennen valmennuskauden alkamista.
Alle kahdeksan henkilön valmennusryhmissä maksuja korotetaan 10%.
Koko valmennusmaksu jaetaan tasaisesti 12 kuukaudelle ja maksussa on otettu huomioon kauden aikana mahdolliset kesälomat, leirit ja treenivapaat. Toimintaan sitoudutaan 6 kuukaudeksi kerrallaan (kausimaksu 6kk). Valmennusmaksu ja muut mahdolliset kulut laskutetaan kuukausittain, kuun ensimmäisenä arkipäivänä JNV:n toimistolta. Valmennusmaksut on vahvistettu kaudelle 2024-2025:
Tuntia / vko | Kausimaksu 6kk | Laskutus / kk |
1 | 192,00 € | 32,00 € |
1,5 | 234,00 € | 39,00 € |
2 | 276,00 € | 46,00 € |
2,5 | 300,00 € | 50,00 € |
3 | 342,00 € | 57,00 € |
3,5 | 360,00 € | 60,00 € |
4 | 408,00 € | 68,00 € |
5 | 456,00 € | 76,00 € |
6 | 504,00 € | 84,00 € |
7 | 552,00 € | 92,00 € |
8 | 588,00 € | 98,00 € |
9 | 624,00 € | 104,00 € |
10 | 660,00 € | 110,00 € |
11 | 690,00 € | 115,00 € |
12 | 720,00 € | 120,00 € |
13 | 750,00 € | 125,00 € |
14 | 774,00 € | 129,00 € |
15 | 798,00 € | 133,00 € |
16 | 822,00 € | 137,00 € |
17 | 846,00 € | 141,00 € |
18 | 864,00 € | 144,00 € |
19 | 888,00 € | 148,00 € |
20 | 906,00 € | 151,00 € |
Toimintamaksu
Toimintamaksun suuruus määräytyy joukkueen toiminnan kulujen perusteella joukkueen oman budjetin mukaan, ja sisältää mm.:
- kilpailupuvut
- seuravaatteet
- joukkueen omat treenivaatteet ja -varusteet
- välineet
- kilpailumatkat (SM-tasolla myös mahdolliset ulkomaanmatkat)
- muut mahdolliset ylimääräiset harjoitusmaksut ja -kulut
- Voimisteluliiton leirit tai muut omat leirit.
Toimintamaksu laskutetaan neljässä erässä syys-joulukuussa ja kevätkaudella kuudessa erässä tammi-kesäkuussa valmennusmaksun yhteydessä. Toimintamaksua on mahdollista pienentää joukkueen/ryhmän varainhankinnalla tai sponsorituloilla. Toimintamaksua seurataan ja kauden lopussa tarkistetaan toteutuneet kustannukset. Jokaisella joukkueella tulee olla JoJo eli joukkueenjohtaja, joka vastaa toimintamaksun sisältämien kulujen arvioinnista ja kulujen seurannasta yhteistyössä seurakoordinaattorin kanssa. Seuran toimisto seuraa saapuvia suorituksia ja hoitaa tarvittaessa muistutuslaskutuksen.
Esimerkit kauden toimintamaksusta eri ikä- ja sarjatasoilla:
- 8-10: 100-200€
- 10-12: 300-400€
- 12-14H: 300-400€
- 12-14K: 400-500€
- 12-14SM: 800-1000€
- yli 14v. H: 400-600€
- yli 14v. K: 500-600€
- yli 14v. SM: 1200-1400€
Muita harrastamisen kuluja
Lisäksi voimistelijan kustannettavaksi tulee:
-vuosittain hankittava Voimisteluliiton kilpailulisenssi (tarkista valmentajalta, mikä lisenssi vaaditaan)
-mahdolliset henkilökohtaiset tukitoimet (esim. lihastasapainokartoitus, fysioterapia, hieronta)
-mahdolliset omat treenivarusteet ja seuravaatteet
-osuus mahdollisesta tuomarisakosta, mikäli joukkue lähtee sellaiseen kilpailuun, johon seuralla ei ole asettaa riittävästi tuomareja. Tuomarikuluja tulee myös kansainvälisistä kilpailuista, joihin osallistuneilta Voimisteluliitto laskuttaa Suomen tuomarien kulut.
Sitoutuminen toimintaan
Ryhmään sitoudutaan kaudeksi kerrallaan (syyskausi 1.7.-31.12 ja kevätkausi 1.1.-30.6.). Vaikka voimistelija lopettaisi kesken kauden, on hän sitoutunut ryhmän valmennusmaksuun kyseiselle kaudelle. Jokainen voimistelija ja hänen huoltajansa sitoutuvat voimistelijan oman ryhmän toimintasuunnitelman mukaisiin yhteisiin sääntöihin, taloussuunnitelmaan, harjoituksiin ja tapahtumiin. Toimintasuunnitelman ja -budjetin laatii vuosittain ryhmän valmentaja yhdessä joukkueenjohtajan kanssa, ja se hyväksytään syksyn ensimmäisessä vanhempainillassa.
Lopettaminen
Toimintaan sitoudutaan 6kk kausiksi kerrallaan. Voimistelijan lopettaessa pakottavasta syystä harrastaminen kesken kautta, tulee kuitenkin valmennusmaksut ja toimintamaksuista toteutuneet kulut suorittaa lopettamiskuukauden osalta + kaksi seuraavaa kuukautta. Pakottavaksi lopettamisen syyksi luetaan terveydentilaan liittyvät syyt (lääkärintodistus), muutto sekä perheen taloudellinen tilanne tapauksessa, jossa jo aiemmin kauden aikana on toimiston kanssa neuvoteltu maksujen suorittamisen aikataulusta.
Uusi kausi alkaa automaattisesti, ellei lopetusilmoitusta ole tehty ajoissa. Lopettamisilmoitus kevätkauden osalta on tehtävä viimeistään 15.12. mennessä ja syyskauden osalta viimeistään 15.6. mennessä.
Lopetusilmoitus tehdään aina kirjallisesti sähköpostilla osoitteeseen toimisto@jnv.fi
Lopettamisesta on lisäksi hyvä aina ensin keskustella joukkueen valmentajan kanssa ja pohtia vaihtoehtoja yhdessä. Lopettamisilmoitus on virallinen vasta, kun se on tehty kirjallisesti toimiston sähköpostiin.
Keskeytykset
Mikäli voimistelija loukkaantuu niin, että loukkaantuminen estää osan harjoittelusta, tulee sekä valmennusmaksu että toimintamaksu maksaa kokonaisuudessaan. Jos loukkaantuminen estää kaiken harjoittelun, niin yli 2 kuukauden harjoittelutauosta voi saada 20 % hyvityksen valmennusmaksusta.
Mikäli harjoittelutauko kestää yli 4 kk, voi hyvitystä saada 30 %. Harjoittelutauosta on aina neuvoteltava yhdessä valmentajan kanssa, ja mahdollisesta hyvityksestä toiminnanjohtajan kanssa.
Toimintamaksusta voidaan myöntää helpotusta niiden kulujen osalta, jotka eivät toteudu ko. voimistelijan kohdalla (esim. kesällä oleva valmennusleiri), mikäli nämä ovat järjestäjän osalta peruttavissa. Valmennusmaksusta ei myönnetä helpotuksia. Ryhmät voivat halutessaan tehdä talkoita ja esiintymisiä, hankkia sponsoreita ym. varainhankintaa. Joukkueelle kertyneet rahat tulee käyttää joukkueen toimintamaksuun: ne eivät milloinkaan ole henkilökohtaista rahaa kenellekään, eikä niillä voida kattaa valmennusmaksuja.
Mikäli joukkue lopettaa toimintansa, joukkue ei voi palauttaa joukkueen tilillä olevia varoja tai luovuttaa seuran omaisuutta yksityishenkilölle. Loppuvan joukkueen kaikki varat ja omaisuus jäävät seuralle.
Tuki ja budjettijoukkueet
Edustusjoukkueelle ja -urheilijoille vahvistetaan vuosittain edustusjoukkueen tuki. Tukisumman määrä tarkistetaan vuosittain kevätkokouksen hyväksymän budjetin mukaiseksi.
JNV tukee lisäksi joukkuevoimistelun kansainvälisiin kilpailuihin osallistumista erikseen hallituksen hyväksymän kilpailujen tukisumman mukaisesti junioreiden Challenge Cupin osakilpailuun tai naisten World Cupin osakilpailuun.
Vaihtoehtoisesti tukisumman voi käyttää B-kategorian kilpailuun, jos ei joukkue samana vuonna saa edustuspaikkaa junioreiden CC osakilpailuun tai naisten WC osakilpailuun. B-kategorian kilpailun tukisumma on puolet WC/CC kilpailun tukisummasta. Tuki on kohdennettava valmentajan kuluihin.
Valtakunnallisille juniorimaajoukkue- ja A- & B-maajoukkuerinkileireille JNV kustantaa 100 % kahden valmentajan kulut. Mikäli mukana on vain yksi valmentaja, kustantaa JNV vain yhden valmentajan kulut.
Joukkueella voi olla oma seuran alainen pankkitili, jos toiminnan luonne sitä edellyttää. Pääsääntöisesti oman tilin käyttö voidaan myöntää yli 14-vuotiaiden SM-tiimin joukkueille. Uuden pankkitilin avaaminen vaatii aina hallituksen päätöksen. Toimintabudjettijoukkueet valitaan keväällä tulevalle vuodelle (elokuu – heinäkuu).