Sotien välisenä aikana urheilujärjestöjen toiminta kasvoi kovin nopeasti, ja myöskin naiset tulivat 1920-luvulla mukaan liikunnan järjestökenttään entistä hanakammin. Naisvoimisteluliike oli olennainen osa tämän ajan urheiluliikettä.
1920-lukua pidetään kokeilun vuosikymmenenä. Suomen- ja ruotsinkieliset erosivat virallisesti eri osastoiksi vuonna 1921 ja liitolle saatiin oma lippu vuonna 1922. Voimisteluliiton puheenjohtajana kolmen vuosikymmenen ajan, 1922–1954, toimi voimistelun opettaja sekä lääkäri Kaarina Kari. Toiminta 20-luvun alussa kasvoi niin, että liitolle saatiin hankittua ensimmäinen toimisto vuoden 1923 alusta. Naisvoimistelupäivää alettiin myös viettää vuonna 1923 Elin Kallion työn kunniaksi. Liiton suuri saavutus oli vuonna 1929 järjestetyt ensimmäiset kansainväliset voimistelujuhlat Helsingissä, jonka avausjuhlassa kajahti upeasti Sibeliuksen Finlandia.
Jyväskylän Naisvoimistelijoissa jäsenmäärä kasvoi hieman vuosi vuodelta, ja syksyllä 1927 seurassa voimisteli jo yli 60 jäsentä. Jäsenmäärän kasvun kanssa rinnakkain laajeni myöskin seuran toiminta sekä voimistelutuntien lukumäärä. Aluksi voimisteluharjoituksia järjestettiin kerran viikossa, mutta 20-luvun puolivälissä voimistelutuntien määrä lisättiin kahteen ja hieman myöhemmin jopa neljään kertaan viikossa. Jo vuonna 1925 seuralle vihittiin oma lippu, joka oli esillä ensimmäistä kertaa samaisen vuoden Mikkelin voimistelujuhlilla. Lippua kantoi silloinen puheenjohtajamme Aino Lindström.
Kaupunkien keskiluokkaisten voimisteluyhdistyksien laajin jäsenkunta löytyi istumatyötä tekevistä naisista, jotka tulivat seuraan “voimistelemaan ja saamaan virkistystä työn lomassa.”