Vuonna 1980, nuorena juuri ylioppilaaksi kirjoittaneena tyttönä, pääsin opiskelemaan unelmieni ammattiin Jyväskylään Liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Olin harrastanut joukkuevoimistelua koko ikäni ja aloittanut ohjaamisen Pakilan Naisvoimistelijoissa 14-vuotiaana. Olin päässyt myös ryhmänjohtajaksi silloisen Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton kesäleireille ja hoitanut pestini ilmeisen hyvin, sillä SNLL:n viestintäpäällikkö Leila Suomaa järjesti minut ohjaamaan Jyväskylän Naisvoimistelijoihin.
JNV:n puheenjohtaja Tuula Eloranta otti minut lämpimästi vastaan ja aloin ohjata tyttöryhmiä. Halusin toimia tavoitteellisesti, ja itse kilpailusta nauttivana urheilijana otin tuntien ohjelmistoon merkkiliikkeiden ja tanssien lisäksi kilpailuohjelmien harjoittamisen. Keväällä 1982 liityin itse mukaan seuramme valiovoimistelijoihin, jotka harjoittelivat kilpailuohjelmaa Joensuun kisoihin. Kilpailuissa tulimme toiseksi yli 18-vuotiaitten yhden ohjelman sarjassa. Tämä oli yli kymmenvuotisen voimistelijaurani ensimmäinen mitali. Olo oli aivan mahtava ja valokuvissa hymyilee todella onnellinen voimistelija. Seuraavana syksynä olinkin jo itse valmentamassa valioita ja siitä lähtien melkeinpä joka ilta minut on löytänyt harjoitussalilta.
Kilpailin itse vuoteen 1989 asti ja valmensin sekä tyttöjoukkueita, että naisia. Vuonna 1984 minulla oli valmennettavanani SNLL:n mestaruuskilpailuissa kaksi tyttöjen ja kolme naisten joukkuetta ja itse siis voimistelin mukana niistä yhdessä. Vuonna 1986 molemmat tyttöjoukkueeni voittivat mitalit ja naisten joukkue, jossa itse voimistelin, saavutti myös hopeisen mitalin. 80-luku oli menestyksen aikaa, mitaleita tuli joka kisasta, tyttövoimistelijani jatkoivat vuodesta toiseen ja naisten joukkueisiin riitti voimistelijoita. Joukkuevoimistelukilpailujen lisäksi olimme mukana Musiikista liikkumaan -tapahtumissa, SNLL:n näytöksissä, Suurkisoissa kenttäohjelmissa ja edustusmatkoilla ulkomailla. Keräsimme rahaa erilaisilla tempauksilla: järjestimme muotinäytöksiä, myimme arpoja, esiinnyimme mm. Laajavuoressa 1920-luvun ”tupakkatyttöinä”, tanssimme samba-orkesterin mukana ja esiinnyimme seuran omissa näytöksissä. Aloin silloin myös tehdä itse koreografioita; välineohjelmia kilpailuihin ja tanssillisia Musiikista liikkumaan – ohjelmia sekä tanssillisen voimistelun ohjelmia ja tansseja. Vuonna 1986 löysin Liikunnalta musikaalisen Akin, jonka kanssa olemme yhdessä miettineet valmennuksellisia kuvioita. Aki on myös tehnyt lukuisiin kilpailuohjelmiini musiikit itse säveltäen ja soittaen ja myöhemmin muiden kappaleita miksaillen. Akin kanssa teimme seuraan 90-luvun alkupuolella kaksi uutta jäsentä, joista toinen on yhä mukana valmentajana ja toinen käyttää temppuoppejaan jalkapallokentillä.
Vuonna 1991 valmentamani naisten sarjan joukkue otti osaa ensimmäisiin joukkuevoimistelun SM-kilpailuihin Turussa. Mukana oli SNLL:n ja TUL:n parhaat joukkueet. Emme yltäneet loppukilpailuun ja joukkueelle jäi mahtava ”nälkä” pärjätä seuraavissa kisoissa paremmin. Tästä vuodesta asti olen toiminut valmentajana, mielestäni sanan varsinaisessa merkityksessä. Toimintaani on kuulunut tavoitteellisesti ja ohjelmoidusti voimistelijoiden fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien kehittäminen sekä joukkueen harjoittaminen yhtenäiseen työskentelyyn taitoja kehittämällä. Harjoitusmäärät lisääntyivät myös oleellisesti ja keskityin ainoastaan yhden joukkueen valmentamiseen. Tätä edesauttoi myös se, että JNV:ssä aloitti monta uutta valmentajaa tyttöjoukkueiden kanssa toimimisen.
Toiset SM-kisat järjestettiin Jyväskylässä 1992. Kosken pärskeet – ohjelma oli tyylikäs ja vaativa kokonaisuus ja tytöt saavuttivat loppukilpailutavoitteensa, ollen koko kilpailun kuudensia. Joukkue jatkoi seuraavaan kauteen kovin tavoittein ja mieheni Aki jatkoi kanssani valmentajana. Kokkolan SM-kisoissa saavutimme SM-hopeaa. Tällä kilpailumatkalla mukana olivat myös kannustusjoukot; poikaystävät sekä 1-vuotias tyttäreni Tiia. Jyväskylään päästyämme muut lähtivät yöhön juhlimaan, mutta meidän perhe meni kotiin nukkumaan. Onnellisina.
Vuonna 1993 poikani Topi ilmoitti tulostaan ja lopetin valmentamisen. Pidin jumppien vetämisestä pienen tauon, mutta pian siirryin takaisin ohjaajapuolelle ja aloin vetää tanssillisen voimistelun naisten ”maanantai”-ryhmää. Aki säesti pianolla ja kongilla tuntejani, joiden tavoitteena oli voimistelijoiden kunnosta huolehtiminen sekä taitojen treenaaminen erilaisten ohjelmien avulla. Vähitellen huomasin tämänkin ryhmäni kanssa olevani erilaisissa tanssillisen voimistelun kilpailuissa. Joukkuevoimistelun puolella aloitin tuomarina työskentelyn. Istuin nyt SM-kilpailuissa tuomaripöydän takana arvioiden voimistelijoita.
Syksyllä 1999 seuramme kasvatti ja silloinen Helinöitten valmentaja, Heli Katajamäki, pyysi minua valmennustoimintaan mukaan uudestaan. ”Valmennetaan yhdessä sellainen naisten sarjan huippujoukkue” sanoi Heli, ja minä lähdin täysillä matkalle hänen, Sini Niskasen ja Tähtösten kanssa. Päätöksentekoa innoitti sekin, että tyttäreni Tiia aloitti voimistelun joukkueessa. Äidin ja tyttären valmennussuhde ei ole ollut helppo, mutta olemme viettäneet aikaa yhdessä jakaen intohimoamme. Valmennuksen kautta olen saanut olla paljon mukana tyttäreni elämässä. Tällä valmennusmatkalla olen oikeastaan edelleen. Heli muutti valmistumisensa jälkeen töihin Helsinkiin, mutta Tähtöset siirtyivät Nuppukisojen kautta tyttösarjoihin kasvaen Siriukseksi. Valmennus on ollut tiimityötä ja mukana kanssani ovat olleet vuosien varrella Jonna Räisänen, Heidi Tiihonen, Laura Keto, Hanna Hietikko, Kaisa Jokinen, Tiina Vartiainen ja Opri Jokelainen. Heidin ja Lauran kanssa vietiin Sirius SM-sarjaan ja välinekisojen SM-kullalle sekä kansainvälisiin kisoihin. Hannan, Lauran ja Kaisan kanssa Sirius voitti SM-pronssia ja saavutti MM-edustuspaikan vuonna 2013. Tämän jälkeen tyttäreni Tiia jäi pois joukkueesta ja valmennettavat sekä valmentajat vaihtuivat melkein kokonaan. Jatkoin taas uusiin kausiin ja vuonna 2016 Lauran ja Tiinan kanssa vietiin Sirius jälleen MM-kisoihin. Minulla on ollut onni ja ilo valmentaa todella motivoituneita ja taitavia urheilijoita. Salilla voimistelijat ovat tehneet kovaa työtä ja siellä on ollut mukavaa. Nyt, vuonna 2017, joukkueella on tavoitteenaan päästä SM-mitalit kaulassaan MM-kilpailuihin Helsinkiin.
Nuorena opiskelijana 80-luvun alussa minut pyydettiin mukaan valtakunnalliseen järjestötoimintaan. Olin SNLL:n koulutus- ja valmennusvaliokunnassa ja liittojen yhdistyttyä SVoLin joukkuevoimistelun lajivaliokunnassa. Varmaankin tämän järjestötyöni takia minua pyydettiin vuonna 1996 JNV:n puheenjohtajaksi Kirsti Partasen ja Nina Peräsen siirryttyä muihin tehtäviin. Vuodet 1997–2006 toimin seuran johdossa hallituksen jäsenten ja toiminnanjohtajien kanssa. Tänä aikana istuimme monet kokoukset kehittäen seuran toimintaa, pohdimme raha-asioita ja jäsenasioita, toimimme monen toimijan työnantajina ja haaveilimme omasta salitilasta. Toimintaa rahoittaaksemme järjestimme lukuisia kilpailuja ja tapahtumia sekä teimme yhdessä Jyväskylän Ladun kanssa Naisten Askel -juoksutapahtumaa. Olimme Suomen neljänneksi suurin voimisteluseura ja Jyväskylän suurin naisten ja tyttöjen liikuttaja. Hallitus osallistui moniin koulutuksiin ja seuraseminaareihin ja työ seuran hyväksi kantoi hedelmää. Erittäin läheistä työtä pääsin tekemään toisen toiminnanjohtajamme Laura Härkösen kanssa. Työmme kasvoi ystävyydeksi ja olemme molemmat intohimoisia seuraihmisiä ja kehittäjiä. Yhdessä pääsemme liekkeihin. Olen saanut kunnian päästä Lauran Anni-tytön kummiksi. Ja yllätys – Annikin voimistelee JNV:ssä.
JNV on ollut minulle kuin toinen koti. Ankkuroiduin Jyväskylään opintojeni alussa hyvin, kun minulla oli myös opiskelukavereitten lisäksi turvallinen seurayhteisö. Pitkälti seuratoiminnan takia halusin myös jäädä opintojen päätyttyä Jyväskylään. Voimistelu on antanut minulle kanavan toteuttaa itseäni. Musiikin ja liikkeen harmonia tuottaa minulle vahvoja tunteita. JNV:ssä minuun on luotettu ja minua on kannustettu, olen päässyt luomaan monenlaisia asioita. Olen suunnitellut ja katsonut tulevaisuuteen, tehnyt koko ajan jotakin projektia. Olen saanut toimia upeiden ihmisten kanssa. Olen saanut nähdä työni tuloksia.
Minulla on ollut lukuisia ohjattavia ja kollegoita näiden vuosikymmenten aikana. Tuttuja ja ystäviä on joka puolella Suomea ja maailmallakin. Joidenkin voimistelijoiden kanssa olen tehnyt töitä monien vuosien ajan, suhde heihin on muodostunut läheiseksi. Urheilijoiden vanhemmat ovat myös tärkeä osa sosiaalista verkostoani. Voimistelun kautta olen saanut matkustaa tapahtumissa ja kilpailuissa ympäri maata ja maapalloa. Olemme olleet esiintymässä ja kilpailemassa niin Euroopassa kuin Kanadassa, Japanissa ja Australiassakin. Gymnaestradoissa olen ollut yhdeksän kertaa nauttimassa railakkaasta kansainvälisestä voimistelutunnelmasta. Seuratyö on johdattanut minut myös kansalliseen ja kansainväliseen voimistelun järjestötoimintaan sekä kouluttajaksi.
JNV:n 100-vuotiaasta historiasta olen matkannut seuran mukana 36 vuotta. Kun tulin mukaan toimintaan, ohjattuja harjoituksia oli seurassa 16 tuntia viikossa. Vuonna 1990 hankittiin ensimmäiset toimistotilat ja 1994 palkattiin ensimmäinen toiminnanjohtaja. 90-luvulla kilpalajeja oli joukkuevoimistelun lisäksi rytminen voimistelu ja kilpa-aerobic ja kunto-aerobicin vallatessa Suomea myös meille tuli harrastajille paljon uudenlaisia tunteja, niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Vuodesta 1994 JNV:ssä on liikuttu myös kesäkaudella. Nyt meillä on yli 1800 jäsentä; 57 erilaista harrastetuntia, 6 esiintyvää tanssillisen voimistelun ryhmää, 29 kilpailevaa JV-joukkuetta ja kilpa-aerobicin junnuja ja sennuja. Ja se oma sali toimistotiloineen avautuu tammikuussa! On ollut ihanaa seurata aina jostakin putkahtavia innokkaita toimijoita, jotka vievät toimintaa eteenpäin. Ja on ihanaa, kun on niitä vanhempiakin toimijoita, joiden kanssa voi muistella menneitä ihania hetkiä.
