Nyt herää horroksista maa,nyt pääskyt, peipot palajaa,kun taittui talven valta.Nyt välkkyy vieno siniveet,ja elon uuden säveleetsoi kirkkaat kaikkialta.-Immi HellenHYVÄÄ ALKANUTTA TOUKOKUUTA KILTASISARET!KUMMIJOUKKUE NEVENAA kävimme kannustamassa pienin pääsiäispussukoin seuran kisakatselmuksessa 18.3. sekä Ilo cup& Stara kilpailuissa 12.4. Kovasti ovat tytöt kehittyneet voimistelutaidoissa tämän vuoden aikana. PERINTEINEN KOLMEN KILLAN RETKI tehtiin Äänekoskelle 15.4. Oma kiltamme oli tällä kertaa retken järjestämisvastuussa. Kiitos kiltaäiti Elorannan Tuula hienosta työstä retken järjestelyissä. Mukana oli 40 kiltalaista meidän, Palokan Ilon ja Tikkakosken TiVoLin killoista. Retkikohteina olivat Äänekosken kirkko, Metsä Groupin Pro Nemus -metsän puolesta vierailukeskus, Äänekosken taidemuseo ja Koiviston museotie. Vohvelilounas nautittiin Wille-Olohuone ja Keittiössä. Ilma suosi ja mukavaa oli!SEURAN KEVÄTNÄYTÖKSESSÄ 28.4. kiltalaisia esiintyi Ajattarissa, Aariassa sekä Leideissä ja lavalla nähtiin toki myös kummijoukkueemme Nevena. Jälleen oli Monitoimitalon katsomo täynnä voimistelun ystäviä ja kannustajia. Joukossa myös kiltalaisia. On meillä hieno seura!TULEVIA TAPAHTUMIAKEVÄTRETKI VESALAAN KUMMIJOUKKUEEMME NEVENAN KANSSALähdetään nauttimaan uudistuneen Vesalan kauniista keväisestä luonnosta ja pienten voimistelijatyttöjen energisoivasta seurasta.Aika: torstai 21.5.Paikka: Vesalan leiri- ja toimintakeskuksen Rysä, Vesalantie 136, 41940 VesankaKokoontuminen ja lähtö: klo 17.00 Gradia Harjun parkkipaikka Sepänaukiolla, Sepänkatu 3Ohjelma: Yhdessäoloa, leikkejä, laulua, keväisen luonnon ihmettelyä, makkaran paistoa, retkipurtavaa. Mahdollisuus uimiseen Rysän rannassa.Ilmoittautuminen:keskiviikkoon 13.5. mennessä Kovalan Irmalle soittamalla/tekstiviestillä/ WhatsAppilla +358 44 524 1041 tai sähköpostitse irma.kovala@elisanet.fiKerro Irmalle: 1) Tarvitsetko kyydin Vesalaan TAI 2) Tuletko omalla autolla ja montako retkeläistä voit ottaa mukaan autoosi?TAI 3) Jos haluat tulla suoraan Vesalaan, kerrothan sen ja mahdolliset kyytiläiset Irmalle 4) Onko sinulla erityisruokavaliota?VIELÄ EHDIT GYMNAESTRADA JOENSUUHUN 4.–7.6. KATSOJAKSI, KANNUSTAJAKSI TAI/JAOSALLISTUMAAN VALTAKUNNALLISIIN KILTATREFFEIHIN*Lisätietoja www.gymnaestrada.fi. Lippuja mm. iltanäytöksiin, kilpailuihin ja kenttänäytökseen päätöspäivänä osoitteessa www.netticket.fi/gymnaestrada.*Valtakunnalliset KiltaTreffit la 6.6., ilmoittautuminen viimeistään 11.5. mennessä. Lisätietoa s-postilla saamassasi kiltamme viimeisimmässä tiedotteessa.LÄHDETÄÄN YHDESSÄ KESÄTEATTERIINPaikka: Ränssin kesäteatteriAika: ke 15.7.2026 klo 15Musiikkinäytelmä: “Myrskyn jälkeen” Kari Tapion elämästä. Liitteessä näytelmän mainosjuliste.Rooleissa mm.: Eikka Eronen, näyttelijä, Turkka Mastomäki, tangokuningas Jarno Kokko, Ilkka “Ile” Vainio, Jennika Vikman, Katja Lukin ja Jarkko Järvenpää.Orkesteria johtaa Kari Tapion poika Jani Jalkanen.Kenelle: Kiltalaiset ystävineen, puolisoineen, sukulaisineen, naapureineen jne. ovat tervetulleita.Liput: 38€/lippu ja munkkikahvit ennakkotilauksena väliajalla á 7€.Lippuvaraus: ke 27.5. mennessä Kovalan Irmalle soittamalla/tekstiviestillä/WhatsAppilla +358 44 524 1041 tai sähköpostitse irma.kovala@elisanet.fi. Ilmoita samalla, tilaatko ennakkoon munkkikahvit väliajalle.Nautitaan keväästä.Odotamme kovasti tapaamista!Uskollisuuden Killan emännistöTuula Elorantakiltaäiti050 339 0106Kirsti Partanenkiltatiedottaja040 7782 497
