4- vuotiaana se alkoi, tämän äidin naisvoimistelun harrastaminen, oman äitini mukana Sysmän Naisvoimistelijoissa (nykyisin Sysmän Voimistelijat). Olen muuttanut paikkakuntaa useamman kerran ja aina paikallinen naisvoimisteluseura on ollut väylänä uuteen paikkaan sijoittumisessa, Helsinki, Vaasa, Jyväskylä, Saarijärvi ja takaisin Jyväskylään. JNV oli seurana selkeä valinta, toimihan siellä useita voimistelun kautta tuttuja ihmisiä. Yhteisö, johon oli helppo sujahtaa.
Maria sai jo ”maha-asukkina” ensimmäiset kokemukset JNV:n naisvoimistelusta äidin ohjatessa tyttöryhmiä. Voimistelusalin äänimaailma ja tunnelma tuli tutuksi jokaiselle kolmelle lapselle ja itsekukin heistä on ollut jossakin vaiheessa omalla paikkakunnallaan osa naisvoimisteluseuraa omien lastensa kera.
Marian ura jnv-läisenä alkoi Hapsun Enkeleissä myöhemmin Kuminassa tanssillisen voimistelun parissa. JNV ja Kumina pitivät Marian tai tuttavallisemmin Maukan otteessaan siinä määrin, että seuran vuosijuhliin tultiin Itämerenkin ylitse esiintymään ja nauttimaan. Tanssillinen voimistelu vei mukanaan myös äidin myöhemmin Leidien pariin. Myös kolmas polvi jatkaa samaa rataa, Milla (poikani tytär) Arielassa ja Marian Linea 4v Versoissa. Linean viikon huippuhetki on päästä jumppaan ja laittaa JNV:n toppi päälle.
Voimistelu JNV:ssa on tuonut paljon yhteisiä äititytär- myöhemmin myös mummolapsenlapsikokemuksia, elämyksiä ja muistoja: Gymnaestradat niin kotimaassa kuin ulkomailla, vara-vanhempana aikuinen-lapsijumpissa sekä yhteiset kokemukset esiintyjinä JNV:n näytöksissä sekä tanssillisen voimistelun kilpailuissa. Tämä yhteinen harrastus ja JNV on kiistatta yhdistänyt meitä kaikkia niin lavalla kuin lavan ulkopuolellakin. Tavoitteena tulevaisuudessa voisi olla saada kolme sukupolvea samaan ohjelmaan, saa nähdä milloin saamme samalle lavalle yhtä aikaa musiikkia tulkitsemaan sekä voimistelun riemua näyttämään niin äidin, tyttären kuin tyttärentyttären? Sitä odotellessa. 🙂
-Annukka