Olen 21-vuotias kolmannen vuoden luokanopettajaopiskelija. Ohjaan tällä hetkellä kolmea harrasteliikunnan akrobatiavoimisteluryhmää ja lasten ikähaarukka ryhmissä on 4-12-vuotta. Akrobatiassa harjoittelemme juttuja kuperkeikasta aina voltteihin ja vauhdikkaisiin kärrynpyöriin saakka. Lisäksi mukaan mahtuu paljon leikkiä ja uusien taitojen oppimista leikin kautta aina ikätasoon sopivalla tavalla. “Parasta on nähdä hymy lapsen kasvoilla, kun hän pääsee liikkumaan, oppii uusia taitoja tai uskaltaa kokeilla jotain uutta!” Näin ajattelen lähes joka kerta, kun pääsen joskus rankankin opiskelupäivän jälkeen intoa täynnä olevien lasten seuraan.
Oma ohjaajapolkuni JNV:llä alkoi vuoden 2018 syksyllä, kun aloitin luokanopettajaopinnot Jyväskylän yliopistossa. Kun sähköpostiin kilahti ilmoitus opiskelupaikasta, aloin heti etsiä opintojen ohelle ohjaustyötä, sillä siihen olin tottunut alakouluikäisestä saakka. Aloitin kuudennella luokalla luistelukoulun apuohjaajana Riihimäellä ja lasten liikuntakerhojen ohjaamisen Hikiässä kotipaikkakunnallani. Harrasteliikunnan ohjaamisessa parasta on ehkä juuri se, että ryhmään mahtuu monen tasoisia liikkujia, sillä kaikki ovat tervetulleita mukaan taitotasosta riippumatta. Ryhmät vastaavat näin ollen monelta osin koululuokkaa, jossa oppijat ovat erilaisia ja opettajan tulee eriyttää opetusta niin, että se tukee jokaisen lapsen oppimista. Eriyttäminen onkin opeopinnoissa ollut teoreettisena käsitteenä hieman hankala ymmärtää ja liittää käytäntöön, mutta se taito jos mikä on tässä työssä kehittynyt. Sen lisäksi, että näen valtavan kehityksen lapsissa, näen sen myös itsessäni, sillä opeopintojen tieteellinen perusta on saanut rinnalleen valtavasti käytännön kokemusta. Opeopintojen ja lasten harrasteliikunnan ohjaaminen onkin ollut minulle lottovoitto varsinkin näin korona-aikaan, kun käytännön harjoittelu on minimissään! Esimerkiksi tänä lukuvuonna opiskelen sivuaineena liikunnan perusopintoja ja kuuden viikon harjoittelu tiivistyi ensin neljään viikkoon ja sitten peruttiin kokonaan.
Minulle tärkeintä ohjaamisessa on aina ollut se, että jokainen saa riittävästi haastetta, mutta myös onnistumisen kokemuksia. Näistä palasista rakentuu mun mielestä ilo ja into harrastaa liikuntaa ja rakentaa jo lapsena liikunnallista elämäntapaa. Taitotasoltaan heterogeeninen ryhmä asettaa toki siinä pienen haasteen ohjaajalle, mutta antaa myös valtavat mahdollisuudet kehittyä sekä ohjaajana, että opettajana! Aurinkoista kevättä!
-Veera