JNV:n kilpa-aerobicin trio, Nea Hukkanen, Inka Kolho ja Maija Jalonen edustivat Suomea viikonloppuna käydyissä EM-kilpailuissa Italian Anconassa. Trio nappasi toisen junioreiden edustuspaikan viime keväänä SM-kilpailuissa Jyväskylässä sijoittuen toiseksi Turun Urheiluliiton trion jälkeen ja kyseessä oli JNV:n ensimmäinen EM-kisaedustus FIG-lajiliiton alla.
Inka, Maija ja Nea onnistuivat tekemään yhtenäisen suorituksen arvokisadebyytissään kilpa-aerobicin EM-kilpailuissa perjantaina 22.9. Trio sai ohjelmastaan pisteitä 17.550, jotka oikeuttivat 20. sijaan erittäin kovatasoisessa kilpailussa juniorisarjassa. Valmentaja Kreeta Nevantaus kertoo, että sekä tytöt että valmentaja ovat suoritukseen sekä kilpailureissuun oikein tyytyväisiä. EM-kilpailuista saatiin arvokasta kokemusta tulevia kisakoetuksia varten.
Suomen toinen junioritrio ylsi upeasti finaaliin sijoittuen seitsemänneksi sunnuntain 24.9. finaaleissa. Muita suomalaisia ei finaalipäivänä nähty junioreiden tai naisten sarjoissa.