JNV:n puheenjohtaja kaudelle 2024-2025 valittiin kevätkokouksessa 24.4.2024. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kaksi kautta hallituksessa varapuheenjohtajana toiminut Heidi Nousiainen. Kevätkokous valitsi myös kaksi uutta hallituksen jäsentä Heidi kolehmaisen sekä Ella Savinaisen.
Neljä kautta puheenjohtajana toiminut Otto Palmunen jättää tehtävänsä tyytyväisenä siihen, mitä on yhdessä hallituksen, päätoimisten työntekijöiden sekä muiden seuratoimijoiden kanssa saanut aikaan. Isot kiitokset Otolle sitoutuneesta sekä monipuolisesta työstä seuramme eteen!
Tervehdys kaikille!
Odotan innolla ja vähän jännitykselläkin puheenjohtajan tehtävään tarttumista. Otto on puheenjohtajana yhdessä hallituksen ja seuratoimijoiden kanssa hyvää työtä ja tässä on hyvä pohja jatkaa. Toivon, että pystyn edelleen kehittämään seuraa ja antamaan oman panokseni siihen, että olemme laadukkain, halutuin ja laajasti menestyvä tyytyväisten jäsenten voimisteluseura, visiomme 2027 mukaisesti.
Olen tullut seuraan aikuisten ryhmäliikuntaa ohjaamaan ja olen nyt pari vuotta toiminut hallituksessa. Monelle olen varmasti vieras kasvo, mutta tapaan, tutustun ja kuulen mielelläni teidän ajatuksianne. Teette kaikki hienoa ja laadukasta työtä ja tätä yhdessä tekemistä on tärkeää jatkaa.
terveisin, Heidi