Kesäkuu: kesätyöntekijä Jenna Pasanen
Kesäkuun JNV-läisenä meillä on viime vuoden tapaan kahden viikon kesätyöntekijämme!
Tänä kesänä olemme saaneet meille töihin Jenna Pasasen, 16-vuotiaan lukiolaisen jyväskylästä. Jenna aloittaa syksyllä toisen vuoden opiskelut Schildtin lukion Voionmaan toimipisteessä. Jenna ei ole aiemmin ollut JNV:n toiminnassa mukana, mutta nyt kahden viikon ajan hyvinkin tiiviisti mm. kesäleiriemme apuohjaajana. Jenna on harrastanut kilpacheerleadingiä kahdeksan vuoden ajan ja hän harrastaa myös omatoimista kuntosaliharjoittelua sekä lenkkeilyä.
Jenna päätyi hakemaan JNV:lle kesätöihin, koska työ liikunnan ja lasten parissa on hänelle mieluista. Jenna löysi Osuuspankin kotisivuilta ilmoituksen pankin tukemista kesätyöpaikoista, löysi JNV:n haun ja laittoi heti hakemuksen menemään. Jenna oli todella innoissaan, kun kuuli tulleensa valituksi kesätyöntekijäksi JNV:lle!
Kesätyöjakso on siis kahden viikon mittainen ja ensimmäinen viikko on jo takana. Jenna oli viime viikon mukana Hippo-Sporttileirillä varsinaisten ohjaajien apuna ja pääsi myös itse ohjaamaan liikuntaa lapsille. Leirillä liikuttiin monipuolisesti yhdessä mm. voimistellen, pelaillen ja tanssien, sekä leiriohjelmaan kuului myös metsäretkellä käynti. Jenna pääsi olemaan apuna monella eri tunnilla ja ohjasi itse jokaiselle ryhmälle cheerleadingiä. Leiripäiväkirja Hippo-Sporttileiristä oli myös Jennan käsialaa!
Ensi viikolla Jenna on apuna joukkuevoimistelijoiden KIVA-leirillä, joka on tarkoitettu hieman vanhemmille, 10–14-vuotiaille voimistelijoille. Toisen kesätyöviikon tehtäviin kuuluu lisäksi erilaisia toimistotehtäviä. Jenna kertoo, että tähän mennessä työ on ollut todella mukavaa ja ennakko-odotusten mukaista.
Jennalla on kokemusta lasten ohjaamisesta entuudestaan, sillä hän on valmentanut jo kolme vuotta 10–15-vuotiaita cheerleadingin harrastajia. Hänen oma harrastustausta cheerleadingin parissa on kestänyt kahdeksan vuotta. Kilpauransa aikana Jenna on osallistuntu mm. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin sekä SM-kilpailuihin.
Kesällä ennen uuden lukuvuoden alkua Jenna aikoo vielä työskennellä senioritalossa avustajan tehtävissä sekä viettää vapaa-aikaa kavereidensa kanssa. Jennan tarkoituksena on lomalla osallistua muutamille kesäfestareille ja uida paljon, mitkä tietenkin vaativat hyviä ja aurinkoisia kelejä, joita Jenna toivoo kesän tuovan.
JNV:n Hippo- ja KIVA-leireilijöille Jenna haluaa toivottaa mukavia hetkiä ja liikunnan iloa leirien aikana sekä rentouttavaa kesää kaikille!