Vanhemman rooli lapsen harrastuksen mahdollistajana
Lasten urheiluharrastuksissa on mukana paljon vanhempia, jotka omalla käytöksellään joko edistävät tai estävät lapsen kehittymistä hyväksi urheilijaksi. Lasten urheiluharrastuksen kulmakiviä ovat ilo, omaehtoisuus ja monipuolisuus. Urheiluharrastus on parhaimmillaan, kun lapsi saa harjoitella ja kilpailla omien motiivien ja kykyjensä mukaan, hyvässä porukassa ja varmana aikuisten tuesta ja kannustuksesta.
”Huippuaikuinen” käyttäytyy ikänsä mukaisesti, pelaa yhteispeliä valmentajan kanssa ja innostaa lastaan urheilemaan. Katso Huippuaikuisen valmennusvideo (löytyy myös sivun alaosasta), jossa käydään läpi aikuisen mahdollisuuksia tukea ja kannustaa lapsen harrastusta!
Kilpaurheilulajissa vanhemmat sitoutuvat tukemaan ja kannustamaan lastaan, sillä harrastaminen vaatii paljon sekä urheilijalta että tämän perheeltä. Vanhempien vastuulla on myös voimistelijan terveellisestä ruokavaliosta, monipuolisesta liikunnan harrastamisesta ja riittävästä levosta huolehtiminen.
Sekä valmentajat että vanhemmat opettavat lapsille pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista myös omalla esimerkillään; kauden aikana pidetään kiinni yhteisesti sovituista pelisäännöistä, aikatauluista, harjoitusvuoroista ja muista käytänteistä.
Joukkueenjohtajat toimivat linkkinä vanhempien ja valmentajien välillä, mutta kaikissa voimisteluun, valmennukseen tai joukkueen toimintaan liittyvissä asioissa voi ottaa myös suoraan yhteyttä joukkueen valmentajiin.