Tänä päivänä haetaan erilaisia keinoja lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseksi. Tavoitteellisesti liikuntaa harrastavan lapsen ja nuoren kohdalla voimme olla iloisia siitä, että on löytynyt urheilulaji, joka motivoi liikkumaan säännöllisesti ja kehittämään omia taitoja. Niin voimistelussa kuin monessa muussakin lajissa keskitytään nykyään tavoitteelliseen lajiharjoitteluun jo varhaisessa vaiheessa ja viikoittaiset harjoituskertamäärät nousevat nopeasti. Vaikka lajiharjoitusmäärät nousevat, kaipaa keho kuitenkin monipuolisesti muutakin liikettä. Monipuolinen liikkuminen tukee muun muassa tervettä kasvua ja kehonhallintataitojen kehittymistä, mikä on tärkeää omassa lajissa kehittymisen kannalta. Ainoastaan harrastusten parissa liikkuminen ei yksistään riitä ja suositusten mukaiset liikuntamäärät voivat jäädä liian vähäisiksi. Yksipuolinen liikunta voi lisätä myös loukkaantumisriskiä.
Liikuntasuositusten mukaan 7-18-vuotiaiden lasten ja nuorten tulisi harrastaa monipuolista, omaan ikään sopivaa liikuntaa vähintään 1–2 tuntia päivässä. Yli 15-vuotiaan tavoitteellisesti urheilevan nuoren liikuntasuositus nousee jo vähintään 20 tuntiin viikossa. Arkiliikunnan avulla lapsi ja nuori voi helposti lisätä ja monipuolistaa päivittäistä liikkumistaan. Arkiliikunta voi koostua, vaikka lihasvoimin kujetuista koulumatkoista tai muusta arkisesta puuhailusta.
Perheen yhteiset säännölliset liikuntahetket ovat myös tärkeitä. Lapsen ja nuoren arjessa mukana olevat aikuiset ovat tärkeitä esimerkkejä fyysisesti aktiivisen arjen omaksumisessa, mikä kantaa pitkälle myös tavoitteellisen harrastamisen päätyttyä. Kaiken liikkumisen lisäksi on hyvä muistaa, että keho tarvitsee myös riittävää lepoa ja terveellistä ruokaa palautuakseen.
Kirsi Pelo-Arkko
Palveluesimies, terveyttä ja hyvinvointia edistävät liikuntapalvelut
Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut
Kahden voimistelijan äiti